Sukset suihkivat

Isäni isä Onni Saarinen oli ammatiltaan merikapteeni. Aluksi valtamerillä ja sitten sisävesillä. Mitäpä sitten talvella, kun järvet olivat jäässä? Tietenkin tehtiin suksia! Oheiset dokumentit vahvistavat tämän. Mielenkiintoista on myös se, että kirjeessä on eri osoite kuin hinnastossa.

1930-lukua tuolloin elettiin. Itselleni ei ole ainakaan vielä selvinnyt, mistä täsmälleen on ollut kyse suksiasiassa. Olen lähettänyt tästä kysymyksiä kirjailija Timo Siukoselle, joka on kirjoittanut ansiokkaan historiakirjan ”Puusuksia Suomesta”. Selasin kirjaa pikaisesti kirjakaupassa, mutta en huomannut Onnin verstaan tietoja. Katsotaan, löytyykö lisätietoja asiasta.

Onni oli läheistä sukua (serkku) hiihtäjäsuuruudelle ja olympiavoittajalle Veli Saariselle, joka aktiiviuransa jälkeen toimi pitkään Suomen hiihdon päävalmentajana. Isäni ei juurikaan hehkuttanut häntä, mutta toki tiesin tuon asian. Kun Veli kuoli syksyllä 1969, isä kävi hänen hautajaisissaan. Olisin kovasti halunnut lähteä mukaan, mutta en päässyt. Harmitti ja harmittaa vieläkin.

Alimmainen on kuva hiihtolomatodistuksesta. Se on kirjoitettu Keijolle vuosien 1938 ja 1939 taitteessa. Koulu oli Snelmanin koulu Helsingin Punavuoressa. Matka on ollut junalla kolmannessa luokassa Helsingistä Lahteen. Kyseessä on ilmeisesti tuon ajan ”opiskelijakortti”. Kummallista on kuitenkin se, miksi lippua ei ole annettu konduktöörille, vaikka lipun ylääkulmassa niin on ohjeistettu.

Opettajaisäni piti hiihtoa suuressa roolissa koulun liikunnassa. Hän jopa panosti kesäharjoitteluun. Oppilaat juoksivat ylämäkiä sauvojen kanssa. Ei tuo ollut kovin yleistä 1960-luvulla nuorten harjoittelussa.

Talvella Rasivaaran koululla oli joka viikko ns. sarjahiihto. Siinä kilpailtiin tosissaan sijoituksista ja kokonaismenestyksestä. Tässä hiihdossa olivat vahvoilla ne oppilaat, jotka tekivät koulumatkansa hiihtämällä. Itse treenasin koulun tienoon latuja ja pärjäsin sen ansiosta kohtuullisen mukavasti.