Elokuu 2025

Legendaarinen Sulkavan suursoutu on tullut vedettyä kirkkoveneen miehistössä. Tai nykyään sanottaneen kirkkoveneen henkilöstössä. Se oli vuosi 1997, kun työporukalla päätettiin lähteä kokeilemaan kuntoamme.

Soutumatkaa varten teimme oikein hienon, sponsoroidun lehtisen, jossa esittelimme railakkaasti koko porukan. Komppanian nimeksi muotoutui nokkelasti ”RHK:n kiskojat”, kun työmaamme oli Ratahallintokeskus, joka vastasi maamme rautateistä ja kiskoista.

Soutumatka oli 60 kilometriä eli ei aivan vähän. Viraston ylijohtaja toivotti meille hyvää matkaa ja sanoi, että ette sitten jää viimeiseksi. No, eipä jääty. Olimme toiseksi viimeisiä! Mutta kivaa oli. Soutuaika oli muistaakseni reilut 5 tuntia. Taisi olla enemmänkin.

Auni puolestaan kävi soutamassa Sulkavalla jo aiemmin eli vuonna 1995 työpaikkansa Nycomed-lääkefirman joukkueessa. Tuossa soudussa oli mukana myös meidän Mikko, joka toi porukkaan nuorta voimaa. Aunin muistelun mukaan soutuaika oli noin seitsemän tuntia välipysähdyksineen. Ja vene oli pieni, vain kahdeksan soutajaa plus perämies – helkkari, siis ”perähenkilö”.

Keijon kotimuseo | Keijontie 50, Rääkkylä | timppas(at)kolumbus.fi | 045-324 9010