Huhtikuu 2025
Huhtikuu on ollut kautta aikain kuvien suhteen köyhää aikaa. Maisemakuvia ei juuri ole, eikä ihmisiäkään tuohon vuodenaikaan juuri kuvattu taustamaisemissa. Tässä kuitenkin muutama foto suunnilleen tuolta vuodenajalta.
Tiinan kanssa istuttiin Ida-mummun sylissä kovin vakavina. Kunniaa tehtiin intiaaneille, jotka olivat tuttuja länkkärisarjakuvista. Päähine oli huippuasuste.
Olohuoneessa poseeraavat myös isä ja äiti kovin ujon tuntuisesti, mutta kuitenkin hyvällä tuulella. Huomaapa isä-Keijon pussihousut ja saappaat. Ne olivat tuohon aikaan todella suosittu muoti ainakin Rääkkylän tanhuvilla. Ei silloin juurikaan pidetty suoria housuja ja pikkukenkiä saati oikeita pukuja.
Ja entä sitten koulu. Välitunnilla piti tietenkin ulkoilla reippaasti, olipa keli mikä hyvänsä. Ei ollut kännyköitä eikä muutakaan atk-laitteistoa, jotka olisivat ottaneet kaiken ajan. Tässä vauhti on päällä Rääkkylän Niemisen (Kompakan) koululla.


