Joulukuu 2022
Helsinki, Pengerkatu 32 A 28 (nykyään Kinaporinkatu). Leikit meneillään. Olen jälleen päässyt käymään Suomen pääkaupungissa, ja Eero-serkun kanssa leikit sujuvat iloisesti. Kuva on 1950-luvun puolivälin paikkeilta. Asusteista päätellen on talvikausi.
Helsingin-reissut olivat pikku pojalle mieleen. Vuosien saatossa Pengerkatu ja pääkaupunki tulivat tutuiksi, ikään kuin tulevaisuutta ennustaen. Yksi tutustumiskohde tuolloin oli valtava näkymä olohuoneen ikkunasta: bussi nro 17 sekä rautateiden tavaraliikenneasema.
Pengerkatu kelpasi myös poseeraamiseen; alimmaisessa kuvassa poseeraavat Eero, Eeron Seija-täti, serkku Eva sekä Ida-mummu.
Muutama kymmen vuotta myöhemmin eli 1980-luvun alussa meidän perheemme asui hetken aikaa Pengerkadun samassa osoitteessa. Oli sujuvaa ja helppoa, kun talo oli jo ennestään tuttu.
Vielä palataksemme alussa kuvattuun leikkiin: uskoakseni ilo välittyy edelleen ensi vuonna, kun minä ja Eero täytämme 70 vuotta. ”Aika lentää kuin siivilä”, kuten Hauholla sanotaan.


