Käärmeitä jahtaamassa

Käärmeet tulivat tutuiksi varsinkin vuosina 1961-1963. Kyykäärmeet eli kyyt tuntuivat pelottavilta ja samalla kiehtovilta lieroilta. Niitä oli jonkin verran oman mökin tontilla, mutta keväisin erityisesti hieman kauempana sijaitsevalla Alatalon mökkitontilla. Tarkemmin sanottuna mökin vieressä sijaitsevalla isolla laattakivellä.

Kyitä tietenkin tapettiin parhaamme mukaan. Se oli alakoululaiselle jännää hommaa. Pikku hiljaa viriteltiin oikein tappovälineetkin eli haarapäinen keppi ja kunnon seiväs. Käärmeen “kaula” nitistettiin kepin pieneen haarukkaan ja sitten isommalla kepillä päähän. Päivän saldo oli parhaimmillaan 5-10 kyytä.

Ihmeellistä oli se, että äiti ei kieltänyt tätä vaarallista operaatiota, vaan pikemminkin kannusti siihen. Täytyy huomata kuitenkin se, että tuolloin kyy ei ollut mitenkään rauhoitettu eli oli siis vapaata riistaa. Muistan hyvin erään kevätpäivän, jolloin Asikaisen Tuomo (myöhemmin lempinimeltään Euso = Eusebio) tuli mukanamme Rasivaarasta mökille ja äiti toivotti meille hyvää metsästysonnea. Onnistuimme hyvin.

Kokonaan toisenlaista hyötyä kyiden jahtaamisessa oli marjastusaikaan. Kävimme usein tuttaviemme kanssa poimimassa mustikoita ja puolukoita hieman kauempaakin. Veneellä mentiin. Meidän poikien tehtävänä oli hätistellä ja listiä kyyt niin, että käärmeiden pelosta kärsineet tädit uskalsivat marjastaa. Siinä tunsi itsensä tosi mieheksi.

Poimijoiden turvallisuus oli tietenkin tärkeintä, mutta arvatkaapa, oliko veneilyliiveistä tuolloin tietoakaan.

Veneellä marjaan
Veneellä marjaan
Marjaan mentiin usein veneellä Jänisselän poikki mm. Ahoniemeen.

Keijon kotimuseo | Keijontie 50, Rääkkylä | timppas(at)kolumbus.fi | 045-324 9010