Kesäkuu 2022
Ennen ja nyt. Potretti vuodelta 1972. Lakitus on juuri ollut, joten virallinen ylioppilaskuva otettiin Rasivaarassa tuoksuissa tuomien. Pitkä tukka on kammattu ja olemus on sutjakka. Nyt on juuri päinvastoin, tukka on lähtenyt ja painoa tullut.
Kirjoitukset menivät kohtalaisen hyvin. Ainoa mikä jäi vaivaamaan oli ruotsi, josta en saanut ällää, vaikka sitä osasin ja odotin. Alla oleva kuva on sitten riemuylioppilaiden juhlasta 50 vuotta jälkeenpäin. Oli kiva tavata vanhoja luokkakavereita mukavissa merkeissä. Ensin juhlittiin Joensuun urheilutalolla tuoreiden ylioppilaiden kanssa ja sitten käytiin visiitillä omassa koulussa, Lyseossa, joka nyt toimii taidemuseona. Lounaalla juteltiin tuoreita kuulumisia ja muisteltiin menneitä.
