Luettelointi
Keijon kotimuseon ensimmäinen esineluettelointi suoritettiin vuoden 2017 kesäkuun alkupuoliskolla. Silloin muodostetiin kahdeksan erillistä esinekokoelmaa /näyttelyä aihepiireittäin. Jokaiseen luetteloituun ja näin kokoelmaan liitettyyn esineeseen merkittiin sen kokoelma- sekä esinenumero. Esinesarjasta otettiin myös valokuva digitaalisessa muodossa.
Luettelointia jatkettiin kesäkuussa 2018. Luetteloinnin yhteydessä esineiden kokonaismääräksi tuli päivityksen jälkeen 332 (kirjat pois lukien). Tosiasiassa määrä on isompi, sillä moni luettelon tavaroista on moniosaisia tai esineet kuuluvat yhteen eli ovat ”settejä”. Ennen varsinaista luettelointia kasattiin varastotilaan ns. ”ö-mappi”, jonne laitettiin pääasiassa rikkinäisiä, ei mihinkään asiayhteyteen kuuluvia esineitä.
Vaikka kyseessä oli perusteellinen urakka, on hyvä muistaa, ettei mikään ole ikuista. Maalit ja muut merkinnät haalistuvat esimerkiksi kosteuden tai yksinkertaisesti kulumisen takia. Siksi on tarkoituksena tarkistaa esineiden kunto ja merkinnät aika ajoin.

Keijon kotimuseon kokoelmien järjestys ja niiden sisältämät esinemäärät ovat luetteloinnin jälkeen seuraavat:
1. Koulu-ja nuorisokokoelma (esineitä: 78+27)
2. Kalastuskokoelma (esineitä: 19)
3. Teknologiakokoelma (esineitä: 21)
4. Metsästyskokoelma (esineitä: 6)
5. Militariakokoelma (esineitä: 28)
6. Kotitalouskokoelma (esineitä: 100)
7. Maa- ja metsätalouskokoelma (esineitä: 70)
8. Muut esineet -kokoelma (esineitä: 10)