Pieni asekätkentä

Pieni episodi asekätkennästä Rääkkylässä

Eletään kesää 1964. Sodan päättymisestä on kulunut 20 vuotta. Olen isäni, Rasivaaran koulun opettajan Keijo Saarisen kanssa vierailemassa hänen veljensä eli setäni Taisto Saarisen kesäpaikassa Hauholla. Pois lähtiessämme Taisto tuo isälle vaivihkaa kaksi Onni-vaarin perintöasetta, jotka laitetaan automme takakonttiin.

Isäni sanoo lyhyesti, että tarkoituksena on haudata kiväärit maahan mökkipalstallemme Rääkkylän Niemiseen. Taustalla oli hänen mukaansa se, että Taisto sekä veljesten äiti kammoavat aseita. Sota oli ymmärrettävästi ollut heille ja tietenkin koko perheelle todella kova koettelemus. Taisto palveli sodan aikana muun muassa laivastossa ja rannikkotykistössä.

Niin ajoimme aselastissa Rääkkylään ja saavuimme mökille. Aseet jätettiin peräkonttiin, ja isä sanoi hautaavansa ne mökkirinteeseen. En ruvennut enempää utelemaan asiasta, koska erilaiset harrastukset täyttivät 11-vuotiaan pojan ajan ja mielen. Sitten pian eräänä
päivänä peräkontti oli tyhjä. Se asia jäi minun osaltani sillä erää siihen.

Vasta muutaman vuoden päästä minulle selvisi, että kyse oli pienimuotoisesta asekätkennästä. Sain jopa selville, että Hauholla oli ollut huomattavan paljon erilaisia
ammuksia, jotka Taisto oli käynyt upottamassa järveen. Aseet oli otettu omaan salaiseen säilöön ”pahan päivän varalle”.

Tuossa vaiheessa ja noilla tiedoilla kävelin ja katselin mökkirinnettä, mutta mitään merkkejä aseiden kätköpaikasta ei löytynyt.

Vuodet ja vuosikymmenet vierivät. Isäni kuoli jo syksyllä 1970, joten tarkemmat tiedot asiasta jäivät saamatta. Historia alkoi kiinnostaa minua kuitenkin entistä
enemmän, mutta kaiken kiireen keskellä unohdin koko aseasian.

Mutta episodi ei pääty tähän. Kerroin aseista ja niiden kätkemisestä pojalleni Mikolle keväällä 1999, sillä sotahistoriasta oli tullut hänelle tärkeä harrastus.

Niinpä Mikko ryhtyi toden teolla etsimään aseita. Hän vuokrasi samana keväänä metallinpaljastimen ja ryhtyi perusteelliseen mökkirinteen tutkimiseen. Metallinpaljastin hälytti kyllä vähän väliä, mutta mitään arvokasta ei löytynyt – peltipurkkeja ja muuta romua kyllä.

Turhautuneena Mikko jaksoi kuitenkin vielä laskea yhteen yksi plus yksi. Hän päätteli, että
metsästyksestä ja nuoruutensa ampumaharrastuksesta kiinnostunut Keijo-ukki ei varmaankaan olisi raaskinut haudata aseita maahan ruostumaan. Jos näin oli, niin mihin hän oli aseet kätkenyt?

Mikko tuumasi, että aitta tai mökin yläparvi voisivat olla mahdollisia piilopaikkoja. Ensin hän tutki aitan ilman tulosta ja nousi sitten mökin keittiön parvelle. Ja mitä tapahtui? Parvella, sen käyttämättömässä, pimeässä osassa kutterinpurun alla tuntui olevan jotain. Metallinpaljastin piippasi lupaavasti. Pienellä penkomisella käsiin tulivat venäläinen ja saksalainen sotilaskivääri. Löytö veti Mikon ja koko perheen sanattomiksi. Nyt oli tehty historiaa!

Entä mitä sen jälkeen? Mitä aseille pitäisi tehdä? Selvää oli, että aseet piti saada luvallisiksi. Hetimiten Mikko haki aseisiin luvat, ja asekätkentä oli ohi onnistuneesti.

Aseen lukko
Löydetyt aseet olivat priimakunnossa. Alla kuvia kuljetuksen lähtöpäästä eli Hauholta.

Keijon kotimuseo | Keijontie 50, Rääkkylä | timppas(at)kolumbus.fi | 045-324 9010