Tammikuu 2025
Musiikki on kuulunut vuodenvaihteen ohjelmaamme monin eri tavoin ja jopa aivan huipputasolla. Entinen naapurimme, säveltäjä-muusikko Jukka Linkola kutsui aikoinaan porukkaa kylään, ja sitten alkoi todella upea, monipuolinen konsertti. Parhaimmillaan Jukan lisäksi esiintyjiä oli muitakin tunnettuja artisteja, kuten Susanna Haavisto ja Eija Ahvo. Välillä toki päästiin nauttimaan takkatulestakin.


Jukan biisilistalla oli sekä erittäin tuttuja että ainakin minulle varsin vieraita kappaleita. Laulujen nimet olivat lyhyessä muodossaan. Niinpä esimerkiksi Musta laps on muistaakseni Mustan kuun lapset. Ja Meri Christmas on tarkoituksella ja humoristisesti juuri meri, kun heidän huvilansa on meren rannalla.

No, mitä ihmettä tuo Juice sitten tuossa alhaalla tekee. Kyse on jutusta, jonka lähetin ET-lehden toimitukseen. Kyseessä oli yksi lehden mukavista teemoista: ”Kenet julkkiksen sinä olet kohdannut yllättäen”. Juttu julkaistiin jo puolisen vuotta sitten, joten aivan tarkkaan uuden vuoden vaihtumista se ei edusta. Mutta kuitenkin…
ET-lehti on Sanoma Median kustantama aikakauslehti, joka on suunnattu varttuneelle väelle. Lyhenne ET tuli aikoinaan sanasta Eläketieto. Hyvä julkaisu, jonka luen aina huolella. Tämä näin pienenä mainoksena sallittakoon.



