Toukokuu 2025
Vapun ja toukokuun viettoa eri elämänvaiheissa.
Vappueväinähän olivat jo historiallisesti rouskuteltavat tippaleivät. Lieneekö niistä nauttiminen ollut jossain määrin vaikeaa, kun minusta ja Tiinasta on saatu noin vakava vappukuva noin vuodelta 1957. Sima tietenkin maistui.
Hieman myöhemmin herkuttelin kunnon juomilla. Se oli sitä rattoisaa aikaa. Jotkut kaverit kävivät vasemman laidan vappumarsseilla, minä en siihen lähtenyt, vaan otin muuta piristystä. Kesää kohti kasvatin aikoinaan myös viikset. Ei hyvältä näyttänyt eikä tuntunut.
No, sitten vielä taaksepäin tapahtumissa. Toukokuu 1977 sujui armeijan leivissä. Olin Tampereen ilmatorjuntapatteristossa eli TamItPsto:ssa tykkimiehenä. Siellä sain erikoistehtäväksi osallistua Kangasalan suureen messutapahtumaan suunnittelemalla ja järjestelemällä Puolustusvoimien osastoa. Tässä yhteydessä ideoin ja toteutin myös asiaan liittyvän esitteen, jota kehuttiin kovasti. Toimittajataustastani oli melkoista hyötyä!
En malta olla kertomatta yhtä hauskaa intti-juttua. Meillä kasarmilla kävi vieraisilla sotilaspastori, joka sanoi käyneensä juuri sairaalassa tervehtimässä potilaita. Ovella hänet otettiin vastaan seuraavasti: Tervetuloa, olen sairaanhoitaja Pipinen. Kiitos kutsusta, minä olen pastori Kalmanlehto.



